The Steakhouse Oulun menu koostuu pääasiassa laajasta valikoimasta erilaisia pihvejä lisukkeineen, pihviaterioita ja pihviruokia. Olemme halunneet yhdistää hyvän lihan lähes kaikkeen mitä keittiössämme valmistetaan. Pihviä saa kera salaatin tai hyvin erilaisena annoksena rapeiden kotoisten ranskanperunoiden kanssa. Jokaiseen makuun löytyy mehukas pihviruoka, joka vie mennessään niin kielen kuin nälänkin. Maukkaan pihvin valmistukseen erikoistuneena ravintolana tarjoamme pihviä mahdollisimman monessa eri muodossa ja huolella valmistettuna. Menu on valittu huolella ja olemme pyrkineet ottamaan valikoimaamme erityisesti suomalaisia miellyttäviä makuja yhdistettynä hyvään lihaan.

Tarjoamme alkupaloja sekä salaattia ja keittoa erityisesti ajatellen asiakkaita, jotka eivät välttämättä miellä pihviä lempiruoakseen. Liha on kuitenkin tärkeässä osassa lähes jokaista annostamme. Pihvilihan lisäksi tarjoilemme annoksia, jotka sisältävät liha raaka-aineena pääasiassa kanaa ja lohta. Menustamme löytyy myös muutama täysn kasvisruoka, jotka on otettu hiljattain valikoimaamme. Uusimpana uutuutena on fenkolisosekeitto, joka on saanut asiakkailtamme paljon kehuja raikkaana uutuutena.
Kaikki menun annokset on mahdollista saada laktoosittomina ja tarvittaessa myös gluteenittomina. Lasten menua ei tällä hetkellä ole luotu erikseen, mutta kaikki annokset on tilattavissa myös lasten kokoisina, jolloin hinta on puolet aikuisten annoksen hinnasta. Mausteiden ja suolan käyttöä on myös mahdollista vähentää lapsiasiakkaiden kohdalla asiakkaan pyynnöstä.

Menu

Alkupalat

Alkupalavalikoimastamme voit valita pientä herkullista nälän houkutinta ennen pääruokaa.
Talon alkupalavalikoima (vaihtuu kerran kuussa, kokkimme yllättää asiakkaan herkullisilla makuyhdistelmillä) 250 gr 9, 20 eur
Juustovalikoima lakkahillolla 200gr 9, 80 eur
Valikoima ilmakuivattua kinkkua 200gr 8,80 eur
Päivän kylmäkeitto 7,20 eur

Salaatit

Kaikkien salaattien kanssa tarjoillaan talon leipää sekä maustevoita. Maustevoi on mahdollista valita kolmesta eri vaihtoehdosta: yrttinen maustevoi, valkosipulivoi tai grillimaustevoi. Leipävaihtoehtoina on vaalea leipä tai ruisleipä.
Ceasarsalaatti broilerinfileellä ja vuodenjuustolla 350 gr 12,90 eur
Kreikkalainen salaatti 400 gr 10,80 eur
Yrttitarhurin vihersalaatti häränlihalla 400 gr 14,90 eur
Lihaisa ruokasalaatti á la the Steakhouse Oulu 400 gr 14,90 eur
Lämmin salaatti naudanlihalla 400 gr 14,90 eur

Keitot

Kaikki keitot sisältävät korillisen maukasta ja tuoretta talon leipää sekä maustevoita.
Kylmä tomaattikeitto lihahöystöllä 10,00 eur
Kylmäsavuporokeitto 13,90 eur
Fenkolisosekeitto 12, 90 eur
Kermainen lohikeitto 13,90 eur
Kermainan kana-aurajuustokeitto 12, 90 eur

Pihvit

Filet mignon 200 gr 25, 90 eur
T-bone pihvi alkaen 100 gr 17, 80 eur
Härän lehtipihvi alkaen 100 gr 18,00 eur
Naudan sisäfileepihvi alkaen 100 gr 16,00 eur
Naudan ulkofileepihvi alkaen 100 gr 16, 00 eur
Rib Eye-pihvi suureen nälkään 300 gr 26, 80 eur

Suosittelemme valitsemaan pihvien alkaen koista suurempia grammamääriä suurempaan nälkään. Ihanteellinen pihvin koko liikkuu aikuisella ruokailijalla 200 gramman ja 250 gramman välillä.

Pihvilisukkeet

Uunijuurekset hunajaisella kastikkeella
Uunijuurekset yrttikastikkeella
Bataattiranskalaiset
Talon lankkuperunat, ranskanperunat tai röstiperunat
Valkosipuliperunat
Aurajuustoperunat

Pihvit tarjoillaan yhdessä asiakkaan valitseman lisukkeen sekä kastikkeen kanssa. Kastikevalikoima vaihtelee, mutta on tilattaessa kysyttävissä tarjoilijalta. Kastikevalikoimastamme löytyy yleisimmät kastikevaihtoehdot sekä muutama erityisempi talon oma kastike. Suosituimpia kastikkeita pihveille ovat perinteinen kermainen pippurikastike sekä metsäsienikastike. Mausteinen yrttikastike, punaviinikastike ja talon kastike ovat myös suosittuja vaihtoehtoja pihvin kyytipojaksi.

Jälkiruoat

Herkullinen jälkiruoka kruunaa hyvän ateriakokonaisuuden.
Talon leivosvalikoima 8, 60 eur
Talon suklaakakku vaniljakastikkeella 5,50 eur
Valkosuklaavadelmapannacotta 4, 00 eur
Hedelmäsalaatti mintulla ja vaniljarahkalla 7,50 eur
Suklaamansikkajuustokakku 5,50 eur
Talon marjapiirakka 5, 50 eur (käytettävä marja vaihtelee viikottain, suosimme sesonkimarjoja)
Talon jäätelövalikoima 8, 50 eur (mahdollista tilata yksittäisiä palloja talon jäätelöä, tarjoilija ilmoittaa saatavilla olevat maut kysyttäessä)

Talossa on laaja valikoima erilaisia alkoholittomia ja alkoholillisia juomia, jotka asiantuntevat tarjoilijamme osaavat ulkoa. Suosittelemme pyytämään tarjoilijalta ehdotusta niin ruokajuomaksi, jälkiruokajuomaksi kuin ruokaviiniksi, sillä tarjoilijamme osaavat auttaa löytämään parhaiten asiakkaan omaa makua miellyttävän viinin ja pihvin kylkeen täydellisesti istuvan juoman.